Yrttinen mixtuura hellii hengitysteitä

Hengitystietulehduksiin käytettävissä yskänlääkkeissä käytetään aineita, jotka yleisesti vaikuttavat aivojen yskäkeskukseen. Sellaisia ovat muun muassa oopiumunikosta saatavat kodeiini ja etyylimorfiini. Yskänlääkkeistä monet saavat sivuvaikutuksia.

Keskushermoston häiriöt, aistiharhat ja sydämen rytmihäiriöt ovat tyypillisiä yskänlääkkeiden sivuvaikutuksia, kuten myös esimerkiksi yskänrefleksin liian voimakas lamaantuminen sekä värekarvatoiminnan ja rauhaserityksen lamaantuminen. Riippuvuuden kehittyminen opiaateille on myös mahdollista. Aivan viime aikoina on Suomessakin arvovaltaiselta taholta ehdotettu, että lasten yskänlääkkeiden myynti tulisi kieltää. Vielä niitä kuitenkin myydään noin 20 miljoonan euron arvosta vuodessa.
 

Yrtit apuun

Jotkut vuosituhansia käytössä olleet yrtit ovat hengitysteiden hyvinvointia edistäviä ja koko kansan tuntemia esimerkiksi mausteyrtteinä. Carolus Mixtura on kahdeksan yrtin sekoitus, joka on pitkään ollut suosittu koko perheen mikstuura syksyn ja talven viimoja vastaan. Kihokin tiedetään ylläpitävän hengitysteiden hyvinvointia ja vähentävän kurkun ärsytystä. Kihokkia kasvaa suomen soilla, ja sitä kerätään myös ulkomaille vietäväksi erilaisiin rohdostarkoituksiin. Lakritsiuutteen haihtuvat öljyt auttavat ylläpitämään hengitysteiden hyvinvointia rauhoittamalla ylähengitysteitä ja tukemalla immuunipuolustusta. Lisäksi useat muut yrtit kuten timjami, piparminttu sekä anisruoho antavat oman säväyksen Carolus Mixtuuraan. Anisöljy ja timjamiöljy auttavat pitämään yllä limakalvojen normaalia hyvinvointia muuttamalla paksua limaa juoksevammaksi. Piparminttuöljy sisältää pääasiassa mentolia, joka helpottaa tukkoista oloa.

Tuotteen kehittelyssä on otettu huomioon karmeliittamunkkien perinteitä. Yrttejä on käytetty satoja vuosia erilaisissa tinktuuroissa tai alkoholia sisältävissä yrttijuomissa. Tinktuuroissa käytetty vahva alkoholi voi kuitenkin aiheuttaa sen, että huonosti irtoava lima kulkeutuu väärään suuntaan ja ahtauttaa pieniä hengitysteitä sekä kuivatta herkkiä limakalvoja. Siksi Carolus Mixturaan ei ole hyväksytty edes pientä alkoholimäärää. Tuote on myös sokeriton: makeahko maku tulee luonnostaan lakritsanjuuriuutteesta. Carolus Mixturan pohjana on pii- ja karmelloosigeeli.

Mikstuuran yrttiuutteet on luokiteltu aineiksi, jotka yleisesti tiedetään turvallisiksi. Kihokin ja lakritsiuutteen teho voidaan luokitella vähintään puolivahvaksi. Ne vaikuttavat pitkään, eivätkä aiheuta haittavaikutuksia.
 

Näin nautit Carolus Mixturaa

Mikstuuran haihtuvat öljyt vapautuvat tehokkaasti silloin, kun annosta pidetään suussa jonkun aikaa. Haihtuvat öljyt vaikuttavat nenäontelossa, nenän sivuonteloissa, kurkussa, äänihuulissa, henkitorvessa ja keuhkoputkissa lämmittävästi.

Tehokas tapa on ottaa mikstuuraa noin 1/2–2 teelusikallista useita kertoja päivässä aina silloin, kun olo on erityisen tukkoinen.
 

Tuotetta on saatavilla Luontaistuntija-myymälöissä ja -verkkokaupassa.

Lehden muita artikkeleita

Puhdistu ja virkisty tammikuussa!
  Painonhallintaan & laihduttamisen tueksi Hyvän Olon Konjac sisältää glukomannaania, karnitiinia ja...
Lue
Luontaistuntija-tarjoukset
Tarjoukset ovat voimassa myymälöissä ja verkkokaupassa 3.–30.1.2018 tai niin kauan kuin tuotteita...
Lue
Kauneutta iholle kollageenista
  Kollageeni on tärkeää ihollemme Suurin osa nuoresta ja terveestä ihosta koostuu kollageenista....
Lue